Ekologisuus ja kestävän kehityksen mukaiset arvot ovat yhä enenevissä määrin esillä myös kalusteteollisuudessa. Italialainen Arper on alansa edelläkävijä niin avoimuudessa kuin kommunikoinnin läpinäkyvyydessäkin mitä tulee ympäristöasioihin. Arper onkin ottanut ekologisuuden osaksi omaa kaupallista strategiaansa. Alla kerromme Arperista ja sen designfilosofiasta tarkemmin.
Monipuolinen ja muuntautuva Arper
Arper on vuonna 1989 perustettu italialainen huonekaluja suunnitteleva ja valmistava perheyritys. Arper luo erityisesti erilaisia istuimia ja pöytiä, mutta myös muita kalusteita monenlaisiin käyttötarkoituksiin työympäristöistä koteihin. Arperin koko mallistoa yhdistää lukuisat erilaiset muuntautumisvaihtoehdot aina kalusteiden toiminnoista materiaalivalintoihin. Arper on kasvanut nopeasti huonekalujen valmistusbisneksestä kokonaisvaltaiseksi designyritykseksi, jonka kaikkea toimintaa ohjaa vastuu ympäristöstä. Ensimmäinen askel kohti ympäristöasioiden kokonaisvaltaista huomioimista otettiin jo yli viisitoista vuotta sitten vuonna 2005, kun Arper perusti oman ympäristöosastonsa. Tuolloin kestävyys oli vähitellen nousemassa sukupolvemme kriittiseksi kysymykseksi. Arperin tehtaat sijaitsevat Italiassa ja Yhdysvalloissa, jonne Arper avasi uuden tuotantolaitoksen 2018 voidakseen operoida paremmalla tehokkuudella niin tuotannon kuin jakelun suhteen myös USA:n markkinoilla vähentäen samalla hiilijalanjälkeään Euroopasta käsin operoimisen sijaan.
Kestävä kehitys osana Arperin designfilosofiaa
Arperin mukaan ensimmäinen ympäristöteko on hyväksyä vastuunsa ja ymmärtää olevansa osa ongelmaa. Tämän ymmärrettyään on aika alkaa suunnitella vastuullisesti. Arperin tuotteissa kestävyys ei ole jälkikäteen huomioitu seikka vaan ennemminkin lähtötekijä itse designille. Lopputuloksena on toimiva liitto perinteisen ammattitaidon ja modernien prosessien välillä pienemmällä ympäristöjalanjäljellä. Arperin designfilosofian mukaisena pyrkimyksenä on luoda kestäviä ja ajattomia kalusteita, jotka on suunniteltu ylittämään trendejä ja palvelemaan monenlaisissa käyttötarkoituksissa niiden pitkän käyttöiän aikana. Kepeys ja yksinkertaisuus ovat ominaispiirteitä Arperin kalusteille, mikä myös tukee pyrkimystä vähentää materiaalien käyttöä minimiin. Arperin modulaarinen lähestymistapa kalustekokonaisuuksien luomiseen vähentää tuotannon monimutkaisuutta ja tarvittavia resursseja. Se myös mahdollistaa kalusteiden purkamisen osiin ja tukee komponenttien kierrättämistä tai uudelleen käyttöä.
Arper, ympäristö ja kierrätettävyys
Arper on käyttänyt jo yli viidentoista vuoden ajan erilaisia sertifikaatteja mitattavina osoituksina tekemästään kehitystyöstä. Arper tekee samanaikaisesti tuotteillensa kattavia elinkaariarvioita varmistaakseen, että ne noudattavat sekä alan standardeja että heidän omia sisäisiä vertailuarvojaan. Näin saatujen tietojen avulla Arper analysoi ja jakaa tiedot tuotteiden vaikutuksista, ennen kuin ne menevät tuotantoon. Läpinäkyvyys on Arperille ensiarvoisen tärkeää, ja heidän ideologiansa mukaan me kaikki ansaitsemme tietää, kuinka paljon kukin tuote vaikuttaa ympäristöön. Arperille on tärkeää tehdä yhteistyötä samanhenkisten ja samanlaiset arvot jakavien kumppaneiden kanssa. Arper tekeekin tiiviisti yhteistyötä suunnittelijoiden, arkkitehtien, akateemisten oppilaitosten ja organisaatioiden kanssa jakaakseen keskenään kysymyksiä, oivalluksia ja asiantuntemusta. Tällä tavoin he pääsevät lähemmäksi yhteisten kestävän kehityksen mukaisten tavoitteiden saavuttamista.
Arperin pyrkimyksenä on integroida uudet kierrätysmenetelmät osaksi tuotantoprosessia mahdollisuuksien mukaan. Arper luo tuotteita, jotka on valmistettu sertifioiduista tai osittain jo kierrätetyistä materiaaleista. Arper käyttää tuotteidensa valmistuksessa muun muassa sertifioitua puuta, kierrätysmuovia, kierrätysmuovista valmistettuja tekstiilikuituja, kierrätysmetallia sekä pulveri- ja vesipohjaisia pintakäsittelyaineita. Arper pyrkii suunnittelemaan uudet tuotteensa purettaviksi käyttöiän loputtua, sillä näin tuotteet on helpompi kierrättää ja uudelleen käyttää. Arper myös valmistaa usein tuotteidensa pehmustetut ja verhoillut osat ilman liimoja, mikä sallii osien helpomman uusimisen pidentäen näin koko tuotteen elinkaarta. Tämä myös helpottaa osien erottelua ja uudelleen käyttöä tai kierrättämistä. Arperin tuotteiden pakkauksissa käytetään kierrätysmuovia sekä kevyttä liimatonta kartonkia. Koska kierrätys on vain osa kestävää toimintaa, Arper työskentelee jatkuvasti löytääkseen parempia ratkaisuja tuotteidensa käyttöiän loppumisen suhteen.
Arper ja ympäristösertifikaatit
Arperilta löytyy useita niin koko yritystä kuin yksittäisiä tuotteitakin koskevia ympäristösertifikaatteja. Kerromme ohessa yleisesti Arperin saavuttamista sertifikaateista, ja olemme mielellämme avuksi yksittäisten tuotesertifikaattitietojen suhteen. ISO 14001 on kansainvälisten standardien perhe, joka toimii pohjana Arperin ympäristö-, vesi-, energia-, jäte- ja hiilijalanjälkeä koskevassa ympäristöpolitiikassa. FSC (Forest Stewardship Council ®) -sertifikaatti takaa Arperin käyttämien puutuotteiden olevan lähtöisin vastuullisen metsänhoidon piirissä olevista metsistä sekä niiden maksimaalisen jäljitettävyyden. EPD-ympäristöseloste on standardoitu ja puolueeton tapa esittää kolmannen osapuolen varmentamat vertailukelpoiset ja läpinäkyvät tiedot valmistetun tuotteen ympäristövaikutuksista sen koko elinkaaren aikana ja sen päätyttyä. EPD-seloste löytyy useilta Arperin tuotteilta, mikä sallii asiakkaan tehdä varmennettuun tietoon perustuvia päätöksiä hankintojen suhteen.
Arperin tuotteilta löytyvä Greenguard-sertifikaatti todistaa, että tuotteet täyttävät kemiallisten päästöjen rajat terveellisen sisäilman laadun takaamiseksi. Greenguard Goldin tiukemmat kriteerit takaavat, että tuotteet ovat turvallisia myös oppimisympäristöissä ja terveydenhuollon tiloissa. Arperin tuotteilta löytyvä GECA (Good Environmental Choice Australia) -ympäristömerkki on yksi tiukimmista kansainvälisesti tunnustetuista sertifikaateista. Merkki kertoo tuotteiden korkean kestävyyden tasosta.
Ota yhteyttä ja sovi tapaaminen
Olemme mielellämme avuksi kaikenlaisiin sisustustarpeisiin liittyen. Sovimme ilomielin tapaamisajan showroomillemme, jossa Arperin mallikalusteita materiaalivaihtoehtoineen on nähtävillä, tai tulemme sovittaessa käymään luonasi. Lähetämme ja toimitamme mielellämme materiaalikansioita ja mallinäytteitä myös kotiin tai toimistolle. Ota yhteyttä meihin.